Painonhallinta

Painonhallinta vinkkejäPainonhallinta on tärkeä tekijä lihavuuteen liittyvien tautien puhkeamisen estäjänä. Lisäksi painon pysyminen normaalimitoissa on suuri henkisen hyvinvoinnin tekijä ihmiselle. Vaikka sanotaankin, että lihavat ovat leppoisia, se ei nykyaikana useinkaan pidä enää paikkaansa. Tämän päivän kauneusihanne on hoikka tai normaalipainoinen ja mielellään urheilullinen. Monet ylipainoiset ihmiset ovat masentuneita ja kokevat ympäristön paineet taakkana. Tästäkin syystä painonhallinta, laihduttaminen ja tavoitepainossa pysyminen ovat ihmisen hyvinvoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeitä asioita. Myös kansanterveydelliset näkökohdat puolustavat kansalaisten painonhallinnan tukemista, lihavuuden ja ylipainon aiheuttamat menetykset ovat vuosittain merkittävä tekijä kansantaloudessa.

Painonhallintaan on monia, hyvin yksinkertaisia tapoja. Varmasti tärkein on säännöllinen ateria rytmi. Syömällä pieniä annoksia muutaman tunnin välein, verensokeri pysyy tasaisena eikä synnyn hillitöntä nälän tunnetta, joka usein saa ahmimaan holtittomasti kaiken eteen tulevan. Kiinnittämällä huomiota ravinnon laatuun vaikuttaa helposti nauttimaansa energiamäärään. Vähän energiaa sisältävät kasvikset, vihannekset, marjat ja hedelmät täyttävät vatsaa, mutta sisältävät vain vähän kaloreita. Näin ravinnosta saatu energiamäärä on huomattavasti pienempi kuin rasvaisia ruokia nautittaessa, ja samalla saa myös paljon terveellisiä ravinteita, vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua jotka edistävät ruuansulatusta ja pitävät kehon toiminnassa.

Mielenkiintoinen, ja yllättävän harvoin esiin tuotu seikka on, että ihmisen kylläisyydentunne riippuu vatsassa olevan ruuan kokonaismäärästä, ei sen sisältämästä energiasta. Niinpä jos syöt esimerkiksi 400 grammaa painavan Bic Mac aterian, josta saat noin 900 kcal tai vastaavasti 400 grammaa kanasalaattia, joka sisältää 400 kcal, tunnet itsesi yhtä kylläiseksi, mutta salaattia syömällä energiansaantisi on alle puolet hampurilaisateriaan verrattuna. Lisäksi salaatti sisältää huomattavasti enemmän hitaita hiilihydraatteja ja muita ravinteita, joten verensokerisi pysyy tasaisempana ja kylläisyydentunne jatkuu pitempään kuin höttöhiilareita nauttineella hampurilaisen syöjällä. Eipä siis ihme, että amerikkalaiset ovat usein puolta painavampia kuin esimerkiksi Välimeren maiden asukkaat. Turhaan ei siis painoteta oikeanlaisen ruokavalion merkitystä painonhallinnassa.

Toinen tärkeä osa painonhallintaa on ruuan mukana saadun energian kuluttaminen. Aikaisemmin raskaat ruumiilliset työt ja lasten ulkoleikit kuluttivat luonnollisella tavalla energiaa, mutta nykyään yhä useammalla liikkuminen jää muutamaan askeleeseen kotiovelta autolle ja autolta työpaikalle. Lapsilla pihaleikit ja urheiluharrastukset ovat monelta vaihtuneet tietokoneen tai television edessä istumiseen. Valitettavasti kulutuksen väheneminen ja samanaikainen lähes jatkuva herkkujen syöminen ja napostelu näkyvät lisääntyvänä ylipainona niin lapsilla kuin aikuisillakin. Tähän tulisi kiinnittää huomiota jo lasten ollessa pieniä. Painonhallinta ja ylipainon torjuminen ennakolta kun ovat huomattavasti laihduttamista helpommin toteutettavissa.

Pienillä muutoksilla voi vaikuttaa painoon ja sen hallintaan lähes huomaamatta. Jos ennen laitoit kahvikuppiin kaksi sokeripalaa, laita jatkossa vain yksi ja lopulta jätä koko sokeri pois. Vuodessa energiansaantisi vähentyy uskomattoman paljon tämän tyyppisillä pienillä muutoksilla, etkä silti ole joutunut kieltäytymään kahvista. Makeiden virvoitusjuomien vaihtaminen veteen on tarpeen myös hampaiden kunnon kannalta, ja samalla vähennät vuosittaista energiamäärää tuhansilla kaloreilla. Veden juomista lähes kaikkien pitäisi muutenkin lisätä. Kun seuraavan kerran iskee mielihalu saada jotain hyvää tai tuntuisi olevan vähän nälkä, juo ensin lasi vettä. Sinulla saattoikin olla jano ja samalla saat kehon toiminnalle tarpeellista puhdasta vettä, jota jokaisen tulisi juoda 2 – 3 litraa päivässä. Painonhallinta on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista. Kun syöt saman verran kuin kulutat, et liho. Sinun ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen tai tiukkoihin ihmedieetteihin, riittää kun kiinnität huomiota ruuan laatuun ja riittävään liikuntaan. Ulkonäköä suurempi arvo painonhallinnalla on terveyteesi.

Painonhallinnasta lyhyesti

  • Paino pysyy hallinnassa pienillä, jokapäiväisillä valinnoilla
  • Sama määrä ruokaa aiheuttaa saman kylläisyyden tunteen riippumatta ruuan sisältämästä energiamäärästä
  • Kasvisten ja hedelmien lisääminen ruokavalioon helpottaa painonhallintaa