Painonpudotus

PainonpudotusUseimmille tulee jossain vaiheessa eteen tilanne, jolloin huomaa, että on päässyt kertymään muutama tai enemmänkin ylimääräisiä kiloja vartaloon. Elämäntilanne on saattanut muuttua, liikunta on syystä tai toisesta vähentynyt tai jäänyt kokonaan pois, tai ruokavalio on muuttunut epäterveellisemmäksi. Edessä on painonpudotus, joka toisille on helpompaa ja toisille taas tuntuu olevan liki mahdotonta. Painonpudotus onnistuu ja on mahdollista kaikille, mutta se vaatii itsekuria ja muutoksia elämäntapoihin. Yleensä lisäkilot kertyvät pitemmän ajan kuluessa, joten ei voi odottaa, että ne katoaisivat olemattomassa ajassa.


Ihmedieetit lupaavat paljon ja saattavat kuulostaa houkuttelevilta, mutta pysyvä painonhallinta vaatii kestäviä muutoksia elämäntapoihin. Oikotietä onneen ei valitettavasti ole tässäkään asiassa.

Yksinkertainen totuus on, että halutessaan laihtua, ihmisen on kulutettava enemmän energiaa kuin mitä hän pistää suustaan sisään. Paras, mutta ei varmasti terveellisin, laihdutuskuuri on oppia pitämään suu kiinni. Toinen, ja varmasti parempi keino, on opetella sanomaan ei. Esimerkiksi päiväkahvipullasta kieltäytyminen, rasvaisten kastikkeiden väliin jättäminen, tai perjantai-illan sipsipussin jättäminen kauppaan on jo hyvä alku tiellä kohti terveellisempiä elämäntapoja ja hoikempaa olemusta. Painonpudottaminen ja saavutetussa painossa pysyminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja pysyviä muutoksia elämäntapoihin. Jos olet onnistunut pudottamaan muutaman kilon painoa, mutta palaat laihdutuskuurin jälkeen entisiin elintapoihin, kilot palaavat takuuvarmasti takaisin, usein vielä korkojen kera. Joillekin henkilöille lyhyt, nopea kuuri laihdutuksen alussa sopii pikastartiksi ja motivoijaksi, kunhan työ jatkuu siitä eteenpäin tasaisena.

Nopea painonpudotus

Joskus on tarpeen pudottaa nopeasti muutama kilo painoa tai haluat saada laihdutuksen nopeasti alkuun. Muutamilla nikseillä se onnistuu helposti. Ensinnäkin sinun täytyy syödä vähemmän kuin kulutat. Karsi päivittäisestä ruuasta turhat sokerit, valkoiset jauhotuotteet sekä ylimääräinen suola ja rasva. Lisää tilalle runsaasti kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja vähärasvaisia maitotuotteita. Vaihda makeat juomat veteen, ja harrasta jotain liikuntaa päivittäin. Pidä kuitenkin huoli, että syöt vähintään 1000 – 1200 kcal päivässä. Voit käyttää apuna myös erilaisia laihdutusvalmisteita ja ateriankorvikkeita, joilla korvaat yhden tai jopa kaikki päivän ateriat. Esimerkiksi Nutrilett-merkillä on tähän tarkoitukseen sopivia tuotteita. Netistä löydät paljon käyttäjien kokemuksia sekä verkkokauppoja, joista voit tilata tuotteita suoraan kotiin. Muista juoda paljon vettä. Nopea aloitus painonpudotuksessa motivoi jatkamaan.

Ruokavalio osana painonpudotusta

Tärkein asia painonpudotuksessa on ruokavalion tarkistaminen. Jos ylipainoa on päässyt kertymään, ruokavaliossasi on jotakin vialla. Ruokavalion osuuden painonpudotuksessa sanotaan yleisesti olevan 80 %, ja liikunnan vaikuttavan vain n. 20 %. Toki liikuntaa ei kannata tämän takia hylätä: se parantaa kuntoa, kiinteyttää ja edistää kaikin puolin terveyttä. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi tarvitset näitä molempia. Ruokavaliossa kannattaa huomio kiinnittää erityisesti hiilihydraattien laatuun. Jätä pois sokeri ja valkoiset jauhotuotteet, joissa ei ole nimeksikään ravintoa mutta turhaa energiaa senkin edestä. Pyri syömään mahdollisimman puhdasta, tuoreista raaka-aineista valmistettua ruokaa, joka sisältää runsaasti kasviksia ja riittävästi proteiineja. Einekset, pikaruuat ja makeat herkut eivät kuulu painonpudottajan ruokavalioon. Terveellisen ruokavalion koostamiseen löydät netistä runsaasti tietoa. Muista myös syödä tarpeeksi ja riittävän usein, näin aineenvaihdunta pysyy vilkkaana ja kalorit kuluvat. Myös herkuttelun himo vähenee, kun verensokeri pysyy tasaisena. On tärkeää juoda vähintään 2 litraa vettä päivässä muiden juomien, kuten kahvin tai vihreän teen lisäksi.

Painonpudotus ei ole rakettitiedettä. Se vaatii pitkäjänteistä työtä ja muutoksia elämäntapoihin, mutta hoikempi olotila ja parantunut terveys korvaavat varmasti painonpudotuksen vaatimat uhraukset.

Painonpudotuksesta lyhyesti

  • Paino putoaa kulutuksen ollessa saatua energiamäärää suurempi
  • Pysyvien tuloksien saavuttamiseksi on muutettava elämäntapoja ja pysyttävä muutoksissa
  • Ruokavaliolla on suurin osuus painonpudotuksessa, mutta liikuntaakaan ei kannata unohtaa


Arvostelut, kommentit ja kokemukset

Pekka5
Itse sain painoa putoamaan 40kg vuodessa jättämällä makeiset. leivokset ym roskakalorit pois, syömällä kunnon ruokaa ja lisäämällä pikkuhiljaa liikuntaa. Kunto oli täysin kuralla alussa, mutta nousi pikkuhiljaa ja nyt kulkee jo ihan mukavasti

Kokemuksia? Lisää kommentti

Paljonko on yhteensä 1 + 2 + 3? (vastaus numerona)