Laihduttaja: heitä nämä luulot romukoppaan


Laihduttaja: heitä nämä luulot romukoppaan

11.01.2016

Monet uuden vuoden laihdutuslupaukset on nyt aika lunastaa. Netti kuitenkin pursuaa erilaisia laihdutusneuvoja, joista osa on pahimmillaan toistensa vastakohtia! Nettilehti Serf kokosi yhteen yleisimmät luulot, joista on laihduttajalle vahinkoa.

Tässä on siis turhimmat luulot, jotka laihduttajalla voi olla:

1. Hiilihydraatit lihottavat

Tämä ei ole totta, sillä hiilihydraatit ovat elimistölle välttämättömiä. Olennaista onkin, mistä hiilihydraattisi syöt. Valkoisesta leivästä ja pullasta sekä makeista sokeria täynnä olevista herkuista lihoo varmasti ja kyseiset ruoka-aineet ovat muutenkin vahingollisia elimistölle. Sen sijaan täysjyväviljasta, palkokasveista ja kasviksista saatavat hiilihydraatit pitävät verensokerin tasaisena ja lisäksi saat niistä samalla runsaasti elintärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita.

2. Laihduttaja ei herkuttele

Alituinen herkuttelu ei tietysti edesauta laihtumista, mutta totaalista kieltäytymistä ei kannata tehdä, sillä se altistaa ylilyönneille! Herkuttele joskus harkitusti, ota tädin kahvipöydässä pulla ja valmista herkkujälkiruoka silloin tällöin. Näin laihtuminen ei perustu kieltäymyksille vaan pikemminkin kohtuullisuudelle ja harkinnalle.

3. Gluteeniton ruoka laihduttaa

Tiukempaan ruokavalioon siirryttäessä kiloja tippuu varmasti aluksi, jo pelkästään siksi, että herkut ja valkoiset jauhot jää pois, mutta pidemmän päälle gluteeniton ruokavalio ei itsessään laihduta ketään. Siitä saa aivan yhtä paljon energiaa kuin muustakin ruokavaliosta, ellei sitä rajoiteta.

4. Rasvaton on aina parempi vaihtoehto

Näin ei yleensä ole, sillä usein rasvattomassa vaihtoehdossa on silti lähes yhtä paljon energiaa kuin rasvallisessakin. Esimeriksi jugurtissa rasvattomaan lisätään sokeria, joka on todennäköisesti laihduttajalle paljon huonompi vaihtoehto kuin alkuperäisen tuotteen rasva.

5. Vain rankasta liikunnasta on hyötyä

Kaikesta liikunnasta on hyötyä, oli se rentoa kävelyä, hikitreeniä kuntosalilla tai ihan pelkkää hyötyliikuntaa! Liikuntaa kannattaisikin olla mahdollisimman monipuolisesti sekä rentouttavaa että rankkaa, aerobista ja anaerobista.

6. Tietyt ruokaryhmät eivät kuulu laihduttajalle

Tämä on täyttä puppua, sillä myös laihduttajan on tärkeä syödä monipuolisesti! Monipuolinen ruokavalio tarkoittaa sitä, että kaikkea syödään kohtuudella. Kannattaa kuitenkin muistaa, että valkoinen sokeri ja makeat herkut ylipäätään eivät kuulu terveelliseen ruokavalioon kovin suuressa määrin.

7. Aterioita kannattaa jättää väliin

Äkkiseltään moni laihduttaja saattaa kuvitella, että energiavaje on helppo tehdä vain jättämällä aterioita väliin. Tämä saattaa kuitenkin kostautua, sillä pitkät välit aterioissa pistävät helposti verensokerin heittelemään, mikä taas saa herkästi ahmimaan kaikkea makeaa ja turhaa. Sen sijaan säännöllisesti nautitu terveelliset ja kohtuulliset ateriat pitävät verensokerin tasaisena ja olon hyvänä koko päivän.

8. Koska liikun, voin syödä miten sattuu

Suklaalevy kuntosalitreenin päätteeksi on yhtä huono juttu kuin ilman treeniäkin! Liikunnalla ei kannata perustella harkitsematonta syömistä, sillä treenit eivät kuitenkaan kuluta kovinkaan paljoa. Kannattaa mieluummin korvata liikunnan tekemä energiavaje järkevästi esimerkiksi proteiinipitoisella ruualla.


Takaisin
Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Paljonko on yhteensä 1 + 2 + 3? (vastaus numerona)