Vähähiilihydraattinen ruokavalio
Viime vuosina vähähiilihydraattinen ruokavalio on noussut suureen suosioon monissa maissa. Suosion syynä lienee se, että vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavan henkilön ei tarvitse laskea kaloreita tai rajoittaa rasvan saantia, kuten useimmissa muissa dieeteissä joudutaan tekemään. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on kirvoittanut vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Puolustajien mielestä se on paras tapa pudottaa painoa kärsimättä nälkää, mutta vastustajat kiinnittävät huomiota pääasiassa ruokavalion sisältämään runsaaseen tyydyttyneiden rasvojen ja valkuaisaineiden sekä vähäiseen ravintokuidun määrään. Vähähiilihydraattiseen ruokavalioon siirtyvän henkilön paino putoaa usein aluksi melko runsaastikin, näläntunne vähenee ja vatsan turvotusoireet häviävät. Haluttaessa pudottaa painoa pitkällä aikavälillä kannattaa kiinnittää huomiota ruokavalion rasvan laatuun sekä riittävään kuitujen saantiin, jotka saattavat nousta vähähiilihydraattisen ruokavalion ongelmiksi.
Vähähiilihydraattisen ruokavalion etuna on, että se sisältää runsaasti kasviksia ja käsittelemättömiä raaka-aineita. Ruoka pyritään valmistamaan mahdollisimman puhtaista ja vähän prosessoiduista elintarvikkeista. Proteiininlähteinä toimivat liha, kala, kananmunat ja jossain määrin pavut sekä muut palkokasvit. Ruokalistalle kuuluvat myös maanpäälliset kasvikset, marjat ja pähkinät. Rasvaiset maitotuotteet, voi ja juusto ovat myös sallittuja. Niin sanotut höttöhiilarit, eli kuiduttomat sokeripitoiset elintarvikkeet, pikaruoka, viljatuotteet, peruna ja riisi jätetään pois ruokavaliosta. Puhtaat, prosessoimattomat raaka-aineet sekä runsas kasvisten käyttö saa kannatusta kaikissa ruokavalioissa. Kriittisesti suhtaudutaan kovan rasvan määrään sekä kuitujen vähyyteen. Vähäinen hiilihydraattimäärä ravinnossa saattaa vaikuttaa myös esimerkiksi kestävyysurheilijoiden suorituksia heikentävästi, glukoosin määrän veressä laskiessa. Netissä on luettavissa runsaasti asiatietoa sekä käyttäjien kokemuksia vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Kuten yleensä kaikissa muissakin asioissa, ei tässäkään tunnu olevan yhtä oikeaa totuutta. Vähähiilihydraattinen ruokavalio voi toiselle olla se pelastus, jolla tiukassa olleista liikakiloista vihdoin pääsee eroon. Kun taas jollekulle muulle se ei sovi lainkaan, joko terveydellisten tai muiden syiden takia. Diabeetikoiden sekä munuaisoireista kärsivien henkilöiden tulee keskustella hoitavan lääkärin kanssa ennen vähähiilihydraattisen ruokavalion kokeilua.
Vähähiilihydraattisen ruokavalion suosion myötä markkinoille on tullut valikoima vähähiilihydraattisia tuotteita. Usein vähähiilihydraattisen ruokavalion keksijäksi nimetyn Robert Atkinsin nimeä kantava yritys valmistaa muun muassa proteiinipatukoita ja ravinnelisiä. Esimerkiksi Hyvinvoinnin.fi verkkokaupasta on saatavilla Atkinsin proteiinipatukoita, Bioterran Luomu Mantelijauhoa hiilihydraatittoman leivän valmistamiseen sekä La Nouban vähähiilihydraattisia suklaita ja vaahtokarkkeja herkutteluun. Luontaispörssin verkkokaupasta voi ostaa So Lo Carb -proteiinipatukoita ja vaikkapa Micro Whey Active -jauhoja proteiinipannukakkujen paistamiseen.
Hiilihydraatiton ruokavalio
Kokonaan hiilihydraatiton ruokavalio ei sisällä lainakaan hiilihydraatteja, vaan energia saadaan lähes kokonaan eläinrasvasta ja eläinproteiinista. Ruokavaliossa ei syödä lainkaan kasviksia. Hiilihydraatittoman ruokavalion puolestapuhujat ovat sitä mieltä, että kaikki ihmisen tarvitsevat ravintoaineet on mahdollista saada eläinperäisestä ravinnosta, jos se hyödynnetään tarpeeksi tarkasti. Ainoastaan C-vitamiinin saanti jää selvästi suosituksia alhaisemmaksi. Hiilihydraatiton ruokavalio on vahvassa ristiriidassa virallisten ravitsemussuositusten kanssa, jotka korostavat hiilihydraattipitoisten ruoka-aineiden kuten kasvisten, viljan ja hedelmien osuutta ruokavaliossa. Vähähiilihydraattinen ruokavalio sopii ainakin lyhytaikaisesti lähes kaikille. Osa tutkijoista suhtautuu siihen epäillen, koska käytettävissä ei ole pitkäaikaisia tutkimustuloksia tai seurantatutkimuksia vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksesta terveyteen pitkällä aikavälillä. Positiivista ruokavaliossa on kasvisten runsas käyttö ja teollisten, pitkälle prosessoitujen elintarvikkeiden välttäminen. Kysymysmerkkejä ovat runsas kovien eläinrasvojen määrä sekä tietyissä tapauksissa liiallinen valkuaisaineiden saanti. Myös esimerkiksi vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksesta kehon insuliinintuotantoon ja diabetekseen ollaan kahta mieltä. Munuaistaudista kärsivien tulisi pidättäytyä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta sen sisältämän runsaan valkuaisen eli proteiinien johdosta. Terveillä ihmisillä ei ole estettä halutessaan kokeilla kuinka vähähiilihydraattinen ruokavalio soveltuu heille.
Vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta lyhyesti
- Ruokavaliosta jätetään pois viljatuotteet, sokeri ja pitkälle prosessoidut teolliset elintarvikkeet
- Proteiineja, rasvoja ja kasviksia voi syödä lähes rajoituksetta
- Ruokavaliosta ja sen vaikutuksista terveyteen ristiriitaisia mielipiteitä puolesta ja vastaan
| |||||